Referenssi

Rakennesuunnitelmien ulkopuoliset tarkastukset ja muut rakennetarkastelut

Rakennesuunnitelmien ulkopuoliset tarkastukset ja muut rakennetarkastelut

Asiantuntijapalvelut

Vaativuus: V,V+,PV
Vastuullinen tarkastaja: Tero Ahtiainen, Patrik Laakso, Janne Hellsten

Asiantuntijapalveluihimme kuuluvat myös rakennesuunnitelmien ulkopuoliset tarkastukset ja esimerkiksi laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnit – On syytä mainita, että myös omien suunnittelijoidemme tekemää työtä on koeponnistettu ulkopuolisien tarkastajien toimesta useissa hankkeissa.

Tarkastusprosessiin kuuluvat vertailulaskelmat teemme tarpeen mukaan esimerkiksi SCIA- tai RFEM-ohjelmistoilla FEM-laskentana, ns. käsinlaskentana esimerkiksi omilla laskentatyökaluillamme, tai muita soveltuvia laskentatyökaluja käyttäen. Tarkastustyön laajuus sovitaan tilauksen mukaan mutta se voi ulottua esimerkiksi perustussuunnitelmista lujuuslaskelmien sekä teräsrakenteiden valmistus- ja asennuspiirustusten tarkastamiseen.

Viimeisimpiä kohteita, joissa suunnittelijamme ovat toimineet rakennesuunnitelmien ulkopuolisen tarkastajan roolissa ovat mm. seuraavat:

• Maneesirakennuksen liimapuurungon ja perustusten rakennesuunnitelmien ulkopuolinen tarkastus, Järvenpää, n. 1530m2.

• Parvekkeiden lasikaiteiden suunnitelmien ulkopuolisia tarkastuksia, useita kohteita Helsingissä.

• Laajarunkoisten rakennusten tarkastelut, 2kpl Vantaalla, n. 4500m2 ja 15000m2.

Katso kaikki referenssit
Jätä tarjouspyyntö